Kauppatieteellisen yhteishaku, pisterajoista ja hakukohteista

Yhteishaun avautuminen on aivan oven takana. On siis aika päättää, mihin kauppakorkeakouluun haluat hakea. Jos sinulla on epävarmuutta siitä, miten pääsykoepisteytykset toimivat kauppakorkeaan hakiessa tutustumme sivuillamme olevaan tarkkaan selitykseen esimerkkeineen.

Tärkeintä on kuitenkin se yksi kysymys – missä haluat opiskella?

Ensimmäinen yhteishakukohde sinulla kannattaa olla se koulu, mikä sinua kiinnostaa eniten. Saat ensimmäiseen hakukohteeseen nykymallilla 3 ensisijaisuuspistettä. Tämä tarkoittaa, että saat 3 pistettä vielä pääsykoepisteisiin lisää! Tämä on erittäin suuri etu ja esimerkiksi Aallonkin kauppakorkean pisterajat tuntuvat heti inhimillisemmältä, kun ymmärrät ettei sinun tarvitse saada läheskään täysiä pisteitä kokeesta, päästäksesi sisään.

Suositellemme tutustumaan yliopistojen omilla sivuilla niihin aineisiin, joita koulut tarjoavat. Tärkeintä kauppakorkeakoulussakin on, että opiskelet sitä, mikä sinua kiinnostaa. Jos sinua kiinnostaa esim. rahoitus, kannattaa sinun hakea ensimmäiseksi Aaltoon ja toisena Vaasaan. On myös kuitenkin tärkeää huomata, ettei esim. Aaltoon hakeminen kannata olla itseisarvo, vaikka se usealle tuntuu olevan. Tutustu rauhassa kaikkiin yliopistoihin, kaupunkeihin ja niiden tarjontaan – saatat yllättyä iloisesti muistakin kuin Helsingistä.

Kauppatieteellisen yhteishaun hakukohteiden pistejärjestys vaihtelee vuosittain aina hiukan. Mutta on hyvä muistaa, että isoimmat usein pitävät pintansa (esim. Aalto). Aaltoon ei ole järkeä hakea minään muuna kuin ykkösvaihtoehtona, mikäli sinne haluat.

Ennustamme, että tänä vuonna pääsykoerajat menevät seuraavassa järjestyksessä.

1. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
2. Turun kauppakorkeakoulu
3. Tampereen yliopisto
4. Turun kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö
5. Vaasan yliopisto
6. Lappeenrannan teknillinen yliopisto
7. Itä-Suomen yliopisto, kauppatieteet Kuopio
8. Jyväskylän yliopisto, yrityksen taloustiede
9. Oulun yliopisto
10. Jyväskylän yliopisto, taloustiede
11. Itä-Suomen yliopisto, kauppatieteet Joensuu

Energiaa ja jaksamista kevääseen!

Kylteriksi.com tiimi

Mainokset

Fiktiota kauppakorkeaan hakemisesta

Viimeksi katsastimme hieman faktoja kauppakorkeaan hakemiseen liittyen. Tänään keskitymme yleisimpiin ja villeimpiin huhuihin, joita kauppakorkeasta liikkuu Internetissä, puskaradiossa ja blogosfääreissä.

Väite: Pääsykoekirjat pitää lukea ainakin 5 kertaa läpi ja jos et lue kokeisiin yli 500 tuntia, ei sinulla ole mahdollisuutta päästä sisään.

On uskomatonta, kuinka usein tähän väitteeseen törmää. Oikeastaan mistä tahansa pääsykokeesta puhuttaessa. Lukiessa pitää muistaa, että jokainen henkilö on yksilöllinen oppija, ja jokainen oppii omalla tavallaan. Tärkeintä on se miten opiskelet, ei se kuinka paljon opiskelet. On erittäin todennäköistä että 100 tunnin opiskeleminen on tehokkaampaa kuin 500 tunnin opiskeleminen.

Väite: Aalto on ainoa oikea kauppakorkeakoulu.

Aallon kauppakorkeakouluun on joka vuosi vaikein päästä, Aalto on rankingeissa korkein ja Aallon työllistymisprosentti on paras – tämä on totta. Mutta kun työelämä lähestyy, sillä ei ole väliä mistä koulusta olet peräisin vaan sillä miten olet verkostoitunut, millainen työntekijä olet ja ennen kaikkea millainen ihminen olet. Suomen kauppakorkeakouluissa ei ole niin suuria eroja, että työnantajat olisivat näistä oikeasti kiinnostuneita. Paljon KTM-papereiden arvosanoja tärkeämpää on se, mitä oikeasti osaat. Työelämässä et pärjää kirjojen ulkoamuistamisella.

Väite: Jos en pääse ensimmäisellä yrityksellä kauppakorkeaan, en ole tarpeeksi älykäs.

Kauppakorkeakoulu on yksi vaikeimpia yhteishakukohteita koko Suomessa. Suurin osa sisäänpäässeistä hakee monta kertaa tai vaihtaa koulua vuoden opiskelun jälkeen tai maisterivaiheessa. Harva pääsee suoraan sinne minne haluaa ja suurin osa niistä, jotka eivät pääse heti, ovat usein jopa tyytyväisempiä kuin heti sisään päässeet. Välivuoden aikana kehityt ja ajatuksesi kehittyvät ja saatat jopa vaihtaa mieltä, siitä mitä haluat elämältäsi. Valmiissa maailmassa ei ole kiire mihinkään.

Yhteishaun avautumista odotellen,

Kylteriksi.com tiimi

Faktoja kauppakorkeaan hakemisesta

On jo helmikuu ja kauppatieteellisen yhteishaku alkaa kohta puoliin olla ajankohtaista. Tänään blogimme tarjoileekin hieman faktoja kauppakorkeakoulun hakemiseen liittyen. Käydään ensiksi läpi pari väittämää, joihin usein törmää kauppakorkean pääsykokeista puhuttaessa.

Väite: Valmennuskursseista on hyötyä kauppakorkeaan haettaessa.

Tämä on ehdottoman totta. Vaikka valmennuskurssit usein ylimyyvät sitä, että ilman niitä ei voi selvitä, ovat ne erittäin hyödyllinen työkalu pääsykokeisiin lukemiseen. Monet meistä kylteri.cominkin pitäjistä oppivat lähiopetuksen avulla paljon paremmin kuin vain kirjoja lukemalla, jonka takia tukeuduimmekin valmennuskursseihin hakiessamme. Valmennuskursseilla pystyt myös pyytämään apua sinua askarruttaviin kysymyksiin ja saat usein vastauksen heti. Tämä on erittäin suuri positiivinen asia valmennuskursseissa, sillä epävarmuus ja osaamattomuus on erittäin turhauttavaa muutenkin rankassa pääsykoeprosessissa.

Väite: Internetistä löytyy luotettavaa ja hyödyllistä tietoa pääsykokeisiin liittyen.

Vaikka emme suosittele Suomi24:ssä ja vauva.fissa käymistä pääsykokeista puhuttaessa, löytyy Internetistä silti huomattavan paljon hyödyllistä tietoa kauppatieteelliseen pääsykokeisiin liittyen. Loppujen lopuksi, luottaisitko Suomi24:ssä olevaan tietoon missään muussakaan asiassa? Oman sivustomme lisäksi yhteishaun virallinen sivu sekä yliopistojen viralliset sivut on erittäin luotettavia ja hyviä lähteitä.

Internetistä löytyy myös kaikkien valmennuskurssien hinnastot ja tuotteet. Näitä kannattaa verrata ehdottomasti huolella, sillä valmennuskurssien hinnoissa on suuria eroja. Löydät kaikki kauppatieteellisen valmennuskurssien linkit helposti etusivultamme. Suositelemme myös vahvasti tutustumaan tarjoamiimme tehtäviin, vaikka valitsisitkin jonkun valmennuskurssin oppimisesi tueksi.

Loppuun vielä hieman tilastotietoja kauppakorkeaan hakemisesta:

Kauppakorkeaan hakee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa

Kauppakorkeaan sisään pääsee n. 8-10% kaikista hakijoista

Vuonna 2015 pääsykoerajojen vaihteluvälit olivat seuraavat:

Maksimi yhteispistevalinta: 65,50 pistettä
Minimi yhteispistevalinta: 48,25 pistettä
Maksimi koepistevalinta: 37,25 pistettä
Minimi koepistevalinta: 28,50 pistettä

Tsemppiä luku-urakkaan!

Kylteriksi.com tiimi

Kauppatieteellisen pääsykokeisiin lukemisen aloittelu ja suunnittelu

On taas se aika vuodesta, kun alkaa olla ajankohtaista miettiä, mihin haet yhteishaussa (kyllä, jo näin aikaisin). Kauppakorkeakoulu on yksi parhaista vaihtoehdoista ja todennäköisesti, jos luet tätä sivua, olet vähintäänkin harkitsemassa sitä. Suosittelemme kauppakorkeaan hakemista ehdottomasti jokaiselle, joka ei vielä tiedä mitä haluaa – kauppakorkeasta valmistuttua voit oikeastaan tehdä melkein mitä vain. Erittäin suuri osa tutkinnoista on soveltuvia monelle eri alalle.

Kun olet päättänyt, että haet kauppakorkeakouluun, tutustu valintakoekirjoihin sekä valmennuskursseihin. Vaikka kävisit valmennuskursseja, tekisit valmistehtäviä ja luet kavereidesi kanssa, suurimman työn teet pääsykokeisiin lukiessasi kuitenkin sinä itse. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että opiskelusi on mahdollisimman tehokasta ja järkevää.

Aivan ensiksi sinun kannattaakin luoda aikataulu sille ajanjaksolle, jona ehdit lukea pääsykokeisiin. Tämän takia kannattaa olla jo aikaisin liikkeellä. Älä tee aikataulusta liian tiukkaa ja pidä se avoinna muutoksille, sillä et todennäköisesti aluksi osaa sanoa, mitkä asiat sisäistät parhaiten. Tee aikataulusta tiukka, mutta silti joustava. Erittäin tärkeää aikataulun tekemisessä, on se, että noudatat sitä ja teet siitä säännöllisen. Huomionarvoista on, ettei aikataulun tarvitse alkaa siitä päivästä kun sen teet, vaan vaikka kahden kuukauden päästä.

On tärkeää löytää myös itsellesi sopivin opiskelupaikka. Saattaa olla, että et pysty keskittymään valintakokeisiin hyvin kotona. Tällöin hyvä vaihtoehto on julkiset kirjastot ja muut hiljaiset paikat. Hyvällä säällä myös rauhallisissa ulkoilmapaikoissa lukeminen on suositeltavaa. niin talvella kuin keväällä.  Aurinkoa ei saa etenkään talvisin liikaa ja ulkona ollessasi aivosi pysyvät virkeänä koko ajan.

Lisää vinkkejä löydät sivuiltamme, josta löytyy kattava tietopaketti siitä, mitä kaikkea sinun kannattaa ottaa huomioon pääsykokeisiin lukiessa.

Kylteriksi.com tiimi

Kauppakorkeakoulun 2016 pääsykoekirjat julkaistu!

Kauppakorkeakoulun vuoden 2016 pääsykoekirjat on nyt julkaistu! Vuoden 2016 pääsykoekirjat ovat:

Johtaminen ja markkinointi

Anu Puusa, Helen Reijonen, Pauli Juuti ja Tommi Laukkanen
Akatemiasta markkinapaikalle – johtaminen ja markkinointi aikansa kuvina,
Talentum, 2014, 4., uudistettu painos,
ISBN:978-952-14-2457-1 / 978-952-14-2458-8 (ekirja)

Laskentatoimi ja rahoitus

Ikäheimo-Laitinen-Laitinen-Puttonen
Yrityksen taloushallinto tänään
Vaasan Yritysinformaatio Oy, Vaasa 2014
ISBN 978-951-96324-4-5

Talousmatematiikka

Talousmatematiikan osuus perustuu lukion opetussuunnitelman mukaiseen talousmatematiikan oppimäärään.

Hakijan oletetaan hallitsevan myös talousmatematiikan oppimäärän pohjana oleva matematiikan käsitteistö ja menetelmät sekä valintakoekirjallisuudessa käytetty terminologia.

Lukion opetussuunnitelma on luettavissa Opetushallituksen sivuilla (www.oph.fi/download/47345_lukion_opetussuunnitelman_perusteet_2003.pdf). Kurssin kuvaus löytyy sivulta 127.

Kansantaloustiede

Hyytinen-Maliranta
Yritysjohdon taloustiede: Yritykset taloudessa ja taloustieteessä
Spillover Economics Oy, Helsinki 2015
ISBN 978-952-93-6049-9 / ISBN 978-952-93-6051-2 (e-kirja)

Kirjoista vanhoja pääsykoekirjoja ovat kaikki muut paitsi kansantaloustieteen pääsykoekirja. Tämä oli erittäin suuri yllätys kylteriksi.com ylläpidolle ja odotamme innolla kirjaan tutustumista.

Halvimalla pääset jos ostat vanhat kirjat käytettyinä (kaikilla vanhoilla sisäänpäässeillä nämä pyörivät vain nurkissa) ja uudistuneen kirjan jostain verkkokirjakaupasta. Seuraavissa blogikirjoituksissa analysoimme pääsykoekirjat tarkemmin yksitellen. Pysy kuulolla!

Kylteriksi.com tiimi